keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Koyasan-vuorella 14.4.2008











Koyasan-vuori on n. 1000 metriä korkea ja on pyhä paikka. Sinne on joku munkki aikoinaan kiivennyt ja kokenut valaistumisen. Matka vuorelle kesti n. 1,5 tuntia. Matkalla pysähdyttiin Koyasanin kaupunkiin ja päästiin tapaamaan pormestaria. Hän on n. 40-vuotias ja puhui hyvää englantia, mikä ei ole tavallista täällä. Hän on radioamatööri samoin kuin isäntäni Yoichi. Pormestarin luo kaupungintaloon mentäessä alakerrassa otettiin kengät pois ja laitettiin tohvelit. Näin myös monissa tehtaissa ja temppeleissä. Pormesteri tarjosi teetä ja keskusteltiin Suomesta ja meidän GSE-matkasta n. 20 minuuttia.

Ravintolassa saimme nauttia munkin aterian eli kasvisruokaa. Yhdessä kuvassa on näkymä japanilaiseen apteekkiin.
Vuorella on useita suuria buddhalaistemppeleitä ja korkeita 1000 vuotta vanhoja puita. Siellä on myös suuri hautausmaa, jossa on paljon erilaisia buddhalaisia muistomerkkejä.

Olimme Markus, Saija ja minä sekä meidän isäntäperheiden edustajat. Terolla ja Erpolla oli omat ohjelmansa.

Piirin D2650 piirikokous 13.4.2008 Kiotossa











Rotarypiirissä D2650 (Kioton seutu) on n. 2000 rotaria. Heistä paikalle suureen saliin oli saapunut 1500. Aluksi oli paljon kunniavieraiden ym. esittelyjä ja puheita. Klo 12 oli meidän esityksemme vuoro. Pikkuisen hermostutti kun etukäteen ei oikein kerrottu miten sinne lavalle ryhmittäytyä.

Piirikonferenssin juhlaillallinen 12.4.2008





Hieno juhla kuten kuvista näkyy. Mukana myös RI:n tuleva presidentti.





Vierailu Sharp-yhtiössä




11.4.2008 Aamulla ajoimme Tenri-nimiseen kaupuniin. Siellä on Sharp-yhiön pääpaikka. Siellä tutustuttiin yhtiön historiasta ja nykyajasta kertovaan näyttelyyn. Sharp-nimi tulee siitä, että ensimmäien tuote oli lyijytäytekynä.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Kuvia



Tässä mallia rummunkannosta Hikonen kaupungin kevätjuhlasta (20.4).



Vanhempaa herrasmiestä touhu alkoi jo väsyttämään.



















Kalassa ehdin käydä pikaisesti Hikonessa, Lake Biwaan laskevassa joessa. Ihan tyhjä reissu ei tullut, kun vieressä sattui olemaan myös saama-miehiä. Kuvassa black-bass, eli musta bassi ja onnellinen omistaja.














Kyseinen kala on istutettu vesistöön ja nykyisin siitä on muodostunut jo ongelma. Se kun tahtoo syödä kaikki muut kalat vesistä.















Sellunkeittoa perinteiseen tapaan japanilaisella paperitehtaalla.


Todajin temppeli, joka on maailman suurin puurakennus. Korkeutta melkein 60 metriä ja ikääkin jo yli 1000 vuotta.
Vaikka paikalliset sotaherrat ovat temppeliä poltelleet useampaan otteeseen niin aina se on saatu kunnostettua. Sisällä asuu arviolta yli 35 -metrinen budhhan kuva.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Turinoita nro 2

La 19.4. Terveppä terve. Nyt täytyy heti kättelyssä todetä, että tätä tarinaa kirjoitetaan perjantaista 25. eteenpäin milloin ehditään tai jaksaa, joten ollaan noin viikko perässä. Onneksi, onneksi tuo muisti on jotain mitä riittää ja jonka tarkkuus vetää vertoja jos mihinkin. Ehkä se ainoa ongelma sen suhteen on sen rajallinen kesto. Tai kestämättömyys...

Su 20.4. Kevätjuhla. Sunnuntaina vietettiin perinteista kevätjuhlaa käsittäkseeni hyvän sadon toivomisen merkeissä. Tilaisuus on samalla kahden kylän yhteinen juhla, jonka yhtenä tarkoituksena on myöskin koota muualle muuttaneet nuoret yhteen viettämään aikaa vanhempien kyläläisten, toistensa ja tietysti omien vanhempiensa kanssa.

Koko shoun idea oli kuskata kohtalaisen painava rumpu kylältä omasta tallistaan lähistöllä olevan temppelin pihalle. Molemmista kylistä omansa perätysten omat rumpunsa. Ja tietysti ohjelmaan kuului myös rumpujen ja ”kellojen” rytmikäs soitto. Tilaisuus oli myös sinällään mielenkintoinen, että alle 18 vuotiaiden tehtävänä oli kuskata juomia, lähinnä sakea ja huolehtia siitä, että sitä oli koko ajan kätten ulottuvilla. Tieysti myös olut toimi urheilusuoritusta parantavana nautinta aineena.

Täysi-ikäiset, mutta muistaakseni alle 60 vuotiaat sitten toimivat rumpujen kantajina. Vanhempien, rumpujen kannosta eläkkeelle jääneiden hattupäisten herrojen ainoana tehtävänä oli huolehtia osallistujien, mutta erityisesti itsensä juottajina. Aamulla, kun homma käynnistyi, niin kohta jo kuului vähän moitetta siitä, että herrat olivat vieläkin liian selvin päin. Mutta kyllä nämä herrat tässä asiassa sitten pikku hiljaa kunnostautuivat :-)

Rumpujen kanto ja varsinkin portaiden ylös kantaminen ja vetäminen kesti ehkä noin pari tuntia, jonka jälkeen temppelin läheisellä kukkulalla nautittiin picnic:iä. Parin tunnin huilaamisen jälkeen alkoi sitten rumpujen kelkkoaminen takaisin lähtöpaikkoihin. Kovaa hommaa edelleen. Nyt taukoja sitten pidettiin muutaman sadan metrin välein ja urheilujuoman nauttiminen kiihtyi. Tietysti, koska olihan suorituskin kestänyt jo tuntikausia. Viimeinen noin puolikilometrinen oli sitten varsinainen huipentuma, koska ideana oli hinkata rumpuja ees taas, kymmenen metriä eteen ja viisi takaisin. Ja kylläpä siinä sitten hiki tulikin. Aamulla oli hartioissa myös ansaitut jäljet kantamisesta.

Niin, se kantaminen tapahtui isoista puista tehtyjen kantotelineiden avulla. Telineet varmaan painoivat enemmän kuin rummut ja niiden kaksi paukuttajaa, mutta mikäpä se siinä.

Illalla sitten nautittiin pienessä porukassa lähtiäisillallinen hotellin ravintolassa.

Ma 21.4. Kohtaaminen jossain ja uusien matkanjärjestäjien hoiviin siirtyminen. Eli tästä eteenpäin loppu viikko kuljetaan Fukui:n maisemissa. Tämä on sitten hiukan suurempi kylä, eli taitaa olla n. 280 000 asukasta. Mutta edelleen tykkäävät, että maallahan sitä ollaan.

Uusien matkanjärjestäjien kanssa suunnattiin alkjaisiksi Japanin merelle katselemaan hienoja kallioita, joilta kertoman mukaan oli aikoinaan heitetty ”ilkeä” munkki mereen. Käytiin noin puolen tunnin lenkki merellä kiertämässä ja rantoja mereltä käsin ihastelemassa. Hienot maisemat, hieno päivä ja mukavat uudet oppaat.

Illaksi sitten isäntäperheisiin illalliselle ja nukkumaan.

Ti 22.4. Hypätään yksi päivä yli ja helpotetaan lukijoiden elämää....

Ke 23.4. Aamusta taas merkistä liikkeelle ja kohti ”puutoria”. Homman nimi oli sellainen, että paikalliset metsänomistajat / muut, jotka nyt oli puuta myymässä kohtasi niiden ostajat. Ja huutokaupalla kauppaa tehtiin. Puiden pituus, läpimitta ja ”sisuksen” laatu ratkaisi muodostuvan hinnan. Tämän kertaisen tapahtuman kallein tukki oli 4 metriä pitkä, reilu 50cm halkaisijaltaan ja maksoi n. 500€.

Alueella kiertelyn jälkeen suoritettiin currylounas huutokauppapaikan yhteydessä olevassa ravintolassa. Jututimme myös paikallista puuseppää, jolla oli kaikenlaista hienoa tavaraa kaupan.

Huutokauppa paikasta jatkoimme matkaa ja teimme pikaisen mutkan vanhan kylän tai kaupungin alueella. Osa tästä kylästä oli uudelleen rakennettu vanhan tyylin mukaisesti. Kylän nimi ei just nyt tule mieleen, mutta joku samuraipäällikkö sen oli aikoinaan perustanut ja muistaakseni alueella oli pari tuhatta taloa ja reilu 10 000 asukasta. Siis ollut joskus.

Kylään tutustumisen jälkeen teimme visiitin huonekalutehtaalle. Saattaa tosin olla, että tehtaalla vierailu ja kylän katselu tapahtui käänteisessä järjestyksessä, mutta eipä se taida sisältöä muuttaa

Tehtaalla oli kovat tavoitteet lähteä Eurooppaan ja tätä varten olivatkin juuri osallistuneet Milanossa järjestettäville sisustusmessuille. Oli kuulemma ollut kiinnostustakin. Se, mikä erityisesti jäi mieleen oli sohvien kankaiden valmistaminen myös Japanilaisesta paperista! Onko se sitten kangasta? Ei kai, mutta pointti tullee esille.

Ei kannata kysyä kovin yksityiskohtaisesti mitä tämä paperin käyttäminen perinteisemmän kankaan sijasta mahtaa tarkoittaa, mutta mukavan tuntuista materiaalia ja ovat ainoita, jotka tätä hommaa osaavat tehdä. Jälkimmäistä ei tietystikään tarvitse hirveästi ihmetellä, harvoin on tullut törmättyä paperista valmistettuihin huonekaluihin. Se jäi epäselväksi kuinka hyvin tuommoinen mahtaisi palaa...

Huonekalutehtaalla vierailun jälkeen kävimme kokeilemassa Japanilaisen paperin tekemistä. Helpolta näyttää, mutta eipä tuo sitten kuitenkaan oikein tahtonut sujua. Ehkä sitten on niin, että ei se seppäkään syntyessään takoa osannut... Tälla tavalla valmistettu paperi on sitä paperia mitä on ehkä totuttu näkemään erilaisten Japanilaisten runojen kirjoitusalustoina, kauniisti kuvioitua paperia ja siinä sitten joku runo tai tarina.

Paperin valmistamisen kokeilun jälkeen vierailimme vielä perinteisellä paperitehtaalla ja saimme tavata vanhan paperivalmistaja guru:n. Oli kuulemma todella suuri kunnia ja harvinainen tilaisuus päästä tapaamaan ja kättelemään tätä mukavaa vanhaa herraa. Saimme häneltä lahjaksi hänen valmistamaansa paperia, jonka hän oli ”maalannut”, eli oikeammin värjännyt erittäin perinteisellä tavalla. Ja tavalla, jota kuulemma kukaan ei enää taida kuten hän. Pyysimme häneltä vielä signeeraukset näihin töihin.

Rumasti sanottuna tämä oli juuri tapahtuma hetkellä hiukan ”helmiä sioille” juttu, koska eihän me tietystikään ymmärretty sillä hetkellä kuinka merkittävä tämä tapaaminen oli. Toisekseen mukana olleet tulkitsijat innostuksissaan ja kunnoituksissaan vähän unohtivat, että meille edelleen tuottaa vähän ongelmia seurata japanin kielellä käytävää keskustelua.

Mutta sen jälkeen, kun yksi jos toinenkin mukana olleista paikallisista oli päivitellyt kuinka onnekkaita olimme olleet ja kuinka kateellisia he olivat siitä, että saimme taiteilijalta myös nämä lahjat, ainakin allekirjoittanut alkoi hahmottamaan, että me todella taisimme olimme onnekkaita ja tapaaminen oli suuri kunnia. Valitettavasti vain nimi ei jäänyt nyt mieleen ja myös allekirjoitus on tehty paikallisella murteella, joten sen tarkistaminen juuri tällä hetkellä ei nyt onnistu. Mutta palataan tähän myöhemmin.

To 24.4. Tänäänpä sitten satoi tuota vettä. Vaan eipä huolta tästä, sisällähän sitä saa olla, jos kaupunginjohtajan juttusilla istuskelee. Eli teimme pikaisen visiitin kaupunginjohtajan puheilla. Ja kyllä se vain tietysti niin on, että isompi paikka, isommat puitteet. Kyllä se sitten näkyy aina kaupungin virallisten neuvottelutilojen tilasta, eli koosta, materiaaleista ja ilmeestä. Mutta näinhän se joissain asioissa tahtoo joskus mennä. Mikäpä se sitä siinä.

Päällikön puheilta suuntasimme museoon. Museossa käsiteltiin tällä kertaa tietysti kaupungin kohtaloa, mutta myös sitten vähän samuraihommia, mitä ei kyllä ihan hirvesti ole vielä näkynyt. Esillä oli hienoja esineitä vanhoilta ajoilta. Halukkaat pääsivät myös sovittelemaan vanhaan tyyliin valmistettuja vaatteita. Tosin nailonia taisi olla mukana enemmän kuin ennen. Ei henkilökohtaista kokemusta.

Museossa vierailun jälkeen nousimme tuossa kaupungin ”keskellä” olevalle kukkulalle nauttimaan huipulla olevan nuudeliravintolan antimia. Kylmänähän ne sitten muiden ruokien jälkeen ryystettiinkin. Kukkula sinänsä oli kyllä sitten sen kokoinen ja varsinkin jyrkkyinen, että kotimaisissa olosuhteissa siinä olisi laskettelukeskus, hiihtokeskus lentomäkineen sun muuta. Korkeuseroa arveltiin olevan siinä lähelle 150m. Mistä sitten lie mitattuna, mutta jostain alhaalta ylös kaiketi.

Mutta täällä kukkula näytti olevan lähinnä täynnä todella syheröisiä serpentiille rullattuja teitä ja ulkoilureittejä. Serpentiinille rullatuista teistä täytyy todeta, että eipä ole tainnut tultua noin syheröisillä poluilla ajeltua, jos vähän syheröisellä joskus on käynytkin. Syherösäheröä ei tosin ollut järjettömänä pitkälti, mutta joku kilsa kuitenkin. Ja noihin ulkoilureitteihin täytyy vielä koittaa tutustua, koska allekirjoittaneen majapaikasta menee siihen reunamille n. 10 minuuttia käveleskellä. Juoksentelemassa lähellä on jo tullut käytyä parina aamuna.

Lounaalta jakaannuimme sitten omien kiinnostuskohteiden pariin, eli viettämään hiukan mielestäni ihan ansaittua vapaa-aikaa. Tosin Markuksen kalastus ei, tälläkään, kertaa toteutunut. Nyt oli sitten sateinen keli, joka ei ollut kaikkien mieleen, vaikka ehkä juuri kalamiehen mieleen olisi ollutkin. Markus lähtikin sitten sinne minne muutkin paitsi Saija lähti, eli rangelle lätkiin palloja. Saija kävi sitten puolestaan ostoksilla ja elokuvissa.

Ainakin allekirjoittanut oli rangelle pääsystä mielissään ja sai hakattua siinä reilussa tunnissa 300 palloa, välistä sinne tänne, mutta jotensakin kyllä meni ihan sinne minne pitikin. Edellisellä kerralla havaittua, talven aikana kerättyä valtavaa slaissia ei enää ilmennyt semmoisessa muodossa, että olisi syytä pelätä tulevana kautena hukattujen pallojen käsittämätöntä määrää. Tosin nyt oli länsimaisille aikuisille tarkoitetut mailat käytössä...

Rangelta meidät palautettiin lähtöruutuihin valmistautumaan illan rotary-kokoukseen.

Kokous otti paikkansa hotelli Fukuissa, mikä kyllä sitten täytti jälleen ”niiden parempien” hotellien tuntomerkit. Hieno paikka, hienot puitteet. Siinä sitä sitten kuunneltiin puheita, vaihdeltiin kuulumisia pöytäseuralaisten kanssa ja nautittiin hyvästä illallisesta. Tarjolla taisi olla ulkomaalaisten vieraiden mieliksi sitten vähän pottuakin, koska riisit pidettiin tällä kertaa piilossa. Oli tarjolla tietysti myös ihan tavallista paikallista ruokaa ja erityisesti lohi oli todella makoisaa. Ja jälleen kerran rasvakeitin oli ollut kovassa käytössä ja siellä oli käytelty vähän vaikka mitä. Kovin on kyllä suosittua tämä täällä päin sen verran on pakko tähän väliin todeta, ehkä jo kuinkakin monennen kerran. Mutta tulkoot vielä kerran, niin onpahan sitten ainakin selvää, että rasvekeittimillä voi tässä maassa tehdä kauppaa.

Pienoisena ässänä hihassa viimeisenä tarjoiluun kannettiin ihan perinteisen näköistä ja makuista spagette bolognaisea, eli tuttavallisemmin nauhamakaroonia jauhelikastikkeella. Hyvää oli sekin :-)

Pe 25.4. No niin, aamusta lähdettiin vähän eri aikoihin liikkeelle ja allekirjoittanut kaiketi sitten kaikista aikaisimmin, koska odotteli puoli tunita muiden saapumista Nicca nimiselle kemikaalitehtaalle. Siinä muita odotellessa keskustelin heidän valtuutetun kiertokäyntiopas/palkanmaksaja/verojenhuolitsija/englanninopettajan kanssa. Hän siinä odotellessa kertoi miksi on yrityksessä ja miksi siellä on hyvä olla. No, positiivisesti ainakin lähti liikkeelle, koska hänen kanssaan pystyi kohtuu hyvin keskustelemaan ns. tavallisista asioista. Hän mainitsi yrityksen hyvän ja kannustavan ilmapiirin eräiksi syiksi, mutta erityisesti hän kehui tehtaan johtajaa ja omistajaa kolmannessa polvessa.

Eikä kyllä suotta kehunutkaan, todella fiksun ja jokseenkin länsimaisesti ajatteleva kaveri, joka puhui todella sujuvaa lontoon murretta. Tosin amerikkalaisittain. No, tämä lieneekin edellytys, jos yritys aikoo jatkaa käynnissä olevaa laajentumistaan lännen suuntaan. Siis myös kauemmas kuin esim. Kiinaan, josta löytyy tehtaita. Hän piti pienen esitelmän siitä kuinka jo hänen ukkinsa, eli tehtaan perustaja oli lähtenyt siitä ajatuksesta, että kaikki lähtee onnellisesta työntekijästä ja tyytyväisestä asiakkaasta ja näiden positiivisena yhteistoiminta syntyy tuottoa tuottava yritys. Noin karkeasti lyhennettynä. Ja ajatus sitten toimi monen asian taustalla mitä yrityksessä tehdään ja kuinka siellä toimitaan. Varsinaisen esittelyn suoritti sitten mainittu monitoimimies ja tehtaan T&K:n vetäjä, hänkin hyvin kielitaitoinen.

Jälkimmäinen vetäisi sitten omankin henkilökunnan, siis muutaman paikalla olevan, yllätykseksi GSE-lappuset esiin ja hän kertoi tuntevansa toimintaa hyvinkin, koska oli itse vuonna.... olikohan 1992 ollut vaihdossa Australiassa. Ja tämä on sitten aikoinaan toiminut merkittävänä muutoksena hänen urallaan. Ennen tätä hän oli toiminut Nicca:n palveluksessa, mutta ainoastaan kotimaassa, Japanissa. Mutta tuon vierailun jälkeen hän on työskennellyt, saman konsernin alla, USA:ssa ja Ranskassa yhteensä taisi olla alun toistakymmentä vuotta. Eli kotimaassa työskentely oli muuttunut ulkomailla työskentelyksi. Tosin nyt sitten takas Japaniassa. Reilu 50 vuotias kaveri.

Tehtaassa vierailun jälkeen suoritimme ranskalaistyyppisessä ravintelissa oikein hienostuneen lounaan. Puitteet olivat hienot, ruokien asettelu hienoa, palvelushenkilökuntaa reilusti ja se toimi jne. Ja myös annokset olivat pieniä, joten kaikki hienon ravintelin tunnusmerkit täyttyivät moitteettomasti. Lisäksi mukana ollut monitoimimies, tai nuori herrahan hän kyllä oli, tuntui olevan vähän hermostunut ja asiaa häneltä tiedusteltaessa hän sanoikin olevansa vähän hermostunut, koska ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt tässä paikassa, eikä varsinkaan hienossa ravintolassa. No, se siis oli ihan hieno. Tosin on kyllä pakko sanoa, että tässä kohtaa taitaa tulla sitten hivenen eroa hienon ja hienon välille, nämä asiathan näin kadunmiehen käsittelyssä ovat aina vähän suhteellisia. Michelinukkelit on sitten asia erikseen. Kyllähän paikka hieno oli, kuten jo mainittua, mutta ehkäpä ainakin allekirjoittanut sijoittaa ravintolan kuuluvaksi ”niihin parempiin”, mutta kuitenkin ehkä hienommissakin puitteissa pottua on tullut pureksittua. Mutta ei moitteita, hyvät pisteet :-)

Paikka muuten sattui myös olemaan tehtaan omistajan sivubisnes. Pyysi välittämään kaikki moitteet lyhentämättömänä. No, jos ainoa moittimisen asia olisi ollut hivenen kylmähköllä ollut huoneen viilennys ja vähän pöydälle läikähtänyt vesi, niin eipä olisi tainnut kannattaa. Joten lähetimme vain kiitokset hienosta lounaasta. Tai lähinnä kai sitten onnittelut hienosta ravintelista, koska kyllähän se raha vaihtoi tiskillä omistajaa.

Lounaan jälkeen saapastelimme lähistöllä olevaan Fukui:n yliopistoon ja eritysesti sen tekniseen osastoon. Tutustuimme kuuteen erilaiseen laboratorioon, joista muutama viittasi ehkä ihan Suomalaiseen yliopistoon verrattavissa olevaan tutkimustyöhön. Muuten nämä olivat ehkä vähän enemmän opetuspajoja, joissa kehiteltiin, toki hienoa, systeemejä, mutta ehkä kuitenkin sillä tasolla, että asioita on jo oikeassa elämässä käytössä. Tosin täytyy tässä kohtaa muistaa, että täkäläinen yliopisto käsittää myös meikäläisen ammattikorkeakoulutason, joten sisältöä ja suuntausta täytyy ajatella myös tämä asia huomoiden. Kokemusta kotimaisesta ammattikorkeakouluksesta teknisestä näkökulmasta ei kyllä valitettavasti löydy. Mutta vanhasta kauppaoppilaitoksesta kuitenkin sen verran, että osaa erottaa ainakin kauppaoppilaitoksen ja yliopistossa opiskeltavan kaupallisen koulutuksen. Molemmat hyviä, mutta kuten sanottua sisältö ja suuntaus toisenlainen.

Ja kyllä sen verran tuota teknistä puoltakin voi ehkä verrata, että siinä missä täällä metallipajalla väsättiin mikroautoa ja vähän isompaa ”formulaa” (huippunopeus 120km/h), niin samaan aikaan eräässä kotimaisessa yliopistossa tai korkeakoulussa rakennetaan autoa, jolla on tarkoitus edetä desilitran polttoaineella todella kauas. Ehkä jossain ammattikorkeakoulussa hitsataan mikroautoa. Tokihan niidenkin tekemiseen täytyy laskinta käyttää, jos ei ihan täysin lähde kokeilemisen kautta liikkeelle. Loppuu vain vapaaehtoiset ajajat varmaan aika nopeasti, jos aina sattuu kantapäähän, kun joku putki oli hitsattu väärään kohtaan...

Toisaalta sitten ”moottorintutkimispajalla”, sponsored by Mitsubishi, tehtiin mielenkiintoisen oloista mittaamista moottorin toiminnan selvittämiseksi. Siinä huomioitiin jos minkälaistakin asiaa ja keskenämme arvelimme näitä tietoja pystyttävän käyttämään vaikkapa polttoaineen syötön ajoitukseen, määrään mäntien, venttiilien sun muiden muotoihin ja keskinäisiin sijainteihin yms. Ja tämä ehkä sitten oli jo vähän korkeamman tason asioiden tutkimista ja kehittämistä.

No ei edellisestä aiheesta sen enempää, ”spekulointia” puolustusasianajaja sanoisi. Kierroksen opasti hauska pieni professori, joka puhui lontoota juuri niin stereotypisellä tavalla kuin vain voin kuvitella Japanilaisen sitä puhuvan. Aluksi kyllä tuli vähän sisäisesti hymyiltyä, mutta selostuksen sisältö kyllä oli ihan oikeaa ja sanoja ei tarvinnut kauheasti haeskella, joten.... No, annetaan tänään niitä pisteitä - hyvät pisteet :-)

La 26.4. Aamusta taas merkistä liikkeelle. Nyt kohteena oli reilun tunnin ajomatkan päässä oleva dinosaurusmuseo. Hieno paikka ja ainakin allekirjoittanut vierailu ensimmäistä kertaa elämässään paikassa, joka oli täysin omistettu esihistoriallisen elämän erilaiseen käsittelemiseen. Paikalla oli enemmän ja vähemmän aitoa tavaraa. Mutta joka tapauksessa aidossa koossa, joten saipa ainakin käsityksen siitä, kuinka valtavia osa näistä eläimistä oli aikoinaan ollut. Ja sitten se kuuluisa Jurassic Parkin T-rex:n esikuva... pelottavan näköinen olio kaikkinen isoine hampaine ja kynsine.

Museon jälkeen teimme visiitin perinteiseen Japanilaiseen kylpylään. Mielenkiintoinen kokemus tämäkin. Harvoin sitä tulee kylvettyä oranssissa tai violetissa vedessä. Tai katseltua tv-mainoksia saunan lauteilla. Väkisin kyllä kävi mielessä, että mitäköhän sieniä sitä alkaa varvasvälissä kasvamaan, kun ei niissä altaissa ainakaan liikaa esim. klooria ollut. Mutta seinällä oli vakuuttavan näköinen todistus eliöiden mittaamisesta. Tosin tästä ei sitten sen enempää ymmärtänytkään.

Kylpylässä syödyn lounaan jälkeen suuntasimme ylös vuorelle kohti vanhaa ja perinteistä budhatemppeliä. Tämä temppeli edustaa nyt sitten Zazen suuntausta, jossa mietiskely on erittäin tärkeässä osassa. Munkkioppilaana oli myös Puolalainen herra, jonka kanssa käyty keskustelu avasi aikalailla ajatuksia siitä mistä tässä kaikessa on kysymys. Lyhyesti homma menee niin, että tarkoituksena ei ole kunnioittaa mitään jumalaa, vaan kyseessä on enemmänkin tapa elää ja ajatella.

Harjoittelimme myös mietiskelyä ja istuimme enemmän tai vähemmän jalat ja selkä turrana 25 minuuttia ”lootusasennoissa”, hiljaa ja pyrkimällä olemaan miettimättä yhtään mitään. Oikein mielenkiintoinen kokemus, ja tilanne oli oikeasti mieleenpainuva. Vettä sateli hissukseen, linnut lauloivat ja siinä sitten vain oltiin silmät puoli tangossa. Saimme halutessamme myös kokeilla mitä tapahtuu, kun salissa oleva kouluttaja havaitsee jonkun ajatuksen harhailevan, asennon oleva väärä tms. Kevyt kosketus olkapäähän merkiksi, että paljasta oikea puoli kaulastasi ja ota kepin isku oikeaan olkapäähän. Läps vain ja taas muistaa kuinka miettiä oikealla tavalla. Mielenkiintoinen kokemus kaikenkaikkiaan, huolimatta, että itse kukin salista poistuessaan laahasi perässä jalkoja, jotka ei tahtonut oikein toimia :-)

Mietiskelyn jälkeen joimme vielä sillä hetkellä temppelin vanhimman papin kanssa teet samalla, kun hän kertoi mitä Zazen budhismi on. Ja tähän keskusteluun liittyi sitten myöhemmin jo mainittu Puolalainen kaveri. Oli muuten viides vuosi Japanissa ja aina yksi vuosi yhdessä temppelissä kerrallaan. Juuri tässä temppelissä hän jatkaisi aina seuraavaan kevääseen saakka.

Temppeliltä sitten takaisin perheisiin lepäilemaan ja pakkailemaan. Illalla sitten ”viimeinen” illallinen tämän kerhon jäsenten ja perheiden kanssa ja aamulla lähtö uuteen paikkaan.

Että näin tämä jakso. Näihin kuviin ja tunnelmiin täältä tähän.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Nara Park







12.4.2008 Aamulla lähdimme Naraan, jossa on temppelin (Todaji,Daibutu) vieressä puisto. Puistossa on paljon kauriita, joille syötettiin keksejä. Heti kun kauriit huomasivat, että jollakin on keksejä, ne ryntäsivät kohti ja purivat jos eivät heti saaneet makupalaa. Temppeli on hyvin suuri puurakennus. Siinä on suuria buddhan ym. patsaita.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Vierailu Kasiharan shintotemppelissä




Matkalla Gojon kaupunkiin kävimme Kasiharassa sijaitsevassa suuressa shintotemppelissä. Vastaanottamassa oli pääpappi ja kaksi apupappia tms. Marssimme apupapin johdolla jonossa temppelin luo, pesimme kädet ja taputimme niitä kaksi kertaa ennen peremmälle astumista.

Turinaa....

Ke 9.4. Lähtöpäivä. Kokoonuimme Oulunsalon lentokentälle hyvissä ajoin reilu tunti ennen lähtöä. Kahvit yläkerran kahvilassa ja menoksi. Kone lähti ajoissa sekä Oulussa että Helsingissä.

Matka Osakaan sujui niin kuin nyt voi yhdeksän tunnin lennon kuvitella sujvan, eli tasaisen puuduttavissa merkeissä. Asiaan tosin toi kovasti helpotusta se, että kone ei ollut lähellekään täynnä ja pystyimme istumaan hyvin väljästi.

To 10.4. Saavuimme Osakaan aamulla vähän kahdeksan jälkeen, paikallista aikaa. Jonotus passin tarkastukseen kesti uskomattoman pitkään. Matkustajia ei ollut mitään valtavaa määrää mikä pistikin miettimäään mitä sitten, kun niitä on. Passin tarkastajia oli viidessä eri pisteessä ja jokaisen matkustajan läpimeno kesti n. 3 minuuttia, paperien tarkastus, kuvat ja sormenjäljet.

Perillä meitä odotti vilkas ja ystävällinen vastaanotto. Ensimmäisen rotaryklubin isännät oli meitä vastassa. Otettiin kuvia ja vaihdettiin muutamia sanasia. ”Muutamia”, koska kovin montaa yhteistä sanaa ei kyllä käytössä ollutkaan. Matka Osakasta hotellille Gojoon kesti noin 1,5 tuntia. Matkalla pysähdyimme syömään sekä tutustuimme Shintotemppeliin. Sinänsä mielenkiintoista, että koko ajan on puhuttu Osakasta ja Osakaan lähdöstä, vaikka reissulla ei sen paikan kanssa ole oikeastaan muuta tekemistä kuin saapuminen ja lähteminen siellä lähellä olevalta lentokentällä. Ja senkään nimi ei ole Osaka vaan Kensai. Enemmän aikaa käytämme Kiotossa ja sen ympärillä olevissa pienemmissä kylissä.

Runsaan, reilun tunnin, levähdystauon jälkeen käväisimme lyhyesti tapaamassa kaupunginjohtajaa.

Hotellilla meille sitten järjestettiin tervetuliaisjuhla, jossa istuskelimme tulevien isäntäperheiden kanssa samoissa pöydissä ja kävimme yllättävän vilkasta keskustelua ajatellen, että englanninkielen kanssa toimiminen on suurimmalle osalle haastavaa. Mutta sen ei kyllä anneta häiritä, vaan asiaa riittää vaikka sitten sana kerrallaan ja kovasti käsillä auttaen.

Juhla kesti noin pari tuntia, minkä jälkeen pääsi koittamaan nukkumista joskus yhdeksän aikoihin. Aloitusta ei ainakaan voi mainostaa kovin rauhallisena, vaan vauhti on sopivaa, ei jää aikaa ihmetellä.

Pe 11.4. Aamulla herätys ja aamupalalle ja lähtö 8:25 kohti Sharpin tehdasta. Tehtaalla noin tunnin kierros ja esitelmönti yrityksen syntymästä ja historiasta kohti nykyhetkeä. Lounas paikallisessa ravintolassa ja keula takaisin kohti Gojoa. Illalla viiden aikoihin isäntäperheiden luokse.

La 12.4. Aamulla tapaaminen hotellilla yhdeksältä ja lähtö kohti Kiotoa. Matkalla kävimme Narassa temppelissä, jonka mainittiin olevan maailman suurin puurakennus. Ja suuri se olikin, vaikka on ollut myös suurempi ennen erinäisiä tulipaloja. Nyt sen korkeus oli vajaa 60m. Temppeli on rakennettu budhalle, joka sijaitsee temppelin keskellä ollen lähes yhtäkorkea kuin temppelikin, eli kohtailaisen iso.

Narassa kävimme myös Saketehtaalla. Tehtaan sanottiin olevan Japanin nykyaikaisin juuri käynnissä olevan remontin myötä. Automatiikkaa tuodaan prosessiin. Tehdassa on ollut saman suvun omistuksessa jo yli 1000 vuotta, joten voisi sanoa tässä olevan perinteitä. Ja maistiaisten perusteella voisi väittää homman olevan ihan hyvin hallussa.

Tehtaaseen tutustumisen ja lounaan jälkeen matkajatkui kohti Kiotoa ja hotelli Oaks:ia. Reilun puolentunnin hengähdystauon jälkeen lähdettiinkin sitten Rotarien tapaamiseen. Hienon päivällisen jälkeen jatkoimme kaupungille ja menimme pieneen ja mukavaan ”pubiin” nauttimaan virvokkeita. Takaisin hotellille joskus puolenyön tietämillä. No jos vähän Kärppien mestaruuden juhlimista perään :-)

Su 13.4. Aamulla yhdeksältä lähtö rotarien tapaamisen toiseen päivään. Tapahtuma oli nyt suuressa kongressikeskuksessa, jonne mainittiin saapuvan noin pari tuhatta rotarijäsentä. Ehkä osanottaja määrä oli hiukan vajaa, mutta paljon porukkaa joka tapauksessa oli. Hyvin lyhykäinen esittäytyminen, lähinnä terveiset Suomesta. Kevyt ”rasialounas” ja kohti Japanilaista tanssiesitystä.

Tanssiesityksen aikana meinasi ihan väkisin tulla uni silmään. Mutta onneksi näin ei käynyt, koska erityisesti esityksen loppu oli todella värikäs ja siinä oli jo vähän vauhtiakin. Soittajat istuivat salin kummallakin seinällä ja tanssijat tanssivat salin keskellä olevalla lavalla, jonka kulissit vaihtelivat nopeassa tahdissa.

Esityksen jälkeen bussin keula jälleen kohti Gojoa, jossa oltiin illalla joskus puoli seitsemän aikoihin.

Ma 14.4. Isäntäperheiden kanssa erinäköistä ohjelmaa. Osa kävi vuorilla katselemassa vanhoja puita, osa jossain muualla.

Itse kävin rangen kautta Osakan keskustassa katselemassa Osakan linnoitusta, yhtä Japanin neljästä merkittävästä ja viereisessä ”business center:ssä” olevaa teknologia parkkia. Panasonic:n sponsoroima, joten ko. merkkiä + saman Matshusita (?) ryhmittymän paikallista National:ia löytyi sitten jos jonkinlaisena pakettina. National on enemmänkin kodinkoneisiin keskittynyt merkki, kun taas Panasonic lienee kaikille enemmän tai vähemmän tuttu. Ja siitä rangesta sen verran, että jos viime vuonna slaissas vähän, mutta pallot löytyi, niin tänä vuonna täytyy varmaan ostaa aika iso kasa palloja...

Ti 15.5. Vaihtopäivä. Startti aamulla 8:45. Reilun kolmen ja puolen tunnin bussimatka Hikoneen, jossa paikallisessa hotellissa suoritettiin vastaanotto ja herkät jäähyväiset edellisten isäntien kanssa. Kyllähän sitä tietysti olisi heidänkin kanssaan voinut aikaansa viettää, mutta aikansa kutakin ja uudet kuviot päälle.

Välittömästi jäähyväisten ja lounaan jälkeen vierailu aivan hotellin kupeessa olevassa Michiganin alueen yliopistojen yhteistoimintayliopistossa. Tai siis itse asiassa se on ihan ”ei-japanilaisille” tarkoitettu ja rakennettu tarkalleen 20 vuotta sitten. Tänä vuonna juhlavuosi siis. Nuoria opiskelijoita lähinnä USA:sta tulee tänne n. yhdeksäksi kuukaudeksi asuntolaan asumaan ja opiskelemaan sekä omassa laitoksessa että kahdessa paikallisessa yliopistossa, joiden kesken harrastetaan opintoviikkojen vaihtoa. Opiskelijoita on läsnä 45-70 vähän vuodenajasta ja kurssituksesta riippuen. Laitoksessa vierailu oli lyhyt ja terävä, aikaa kului ehkä 45min ennen kuin esittelyä pitänyt ”asuntolapäällikkö” joutui poistumaan muihin hommiin.

Toivottua lepohetkeä omassa rauhassa, jopa vähän ulkoillen ei sitten järjestynyt edelleenkään, vaan lähdimme 20min vaatteiden vaihdon jälkeen seuraavaan kylään seuramaan lähinnä lastenesittämää juhlaa, jota on juhlittu viimeiset 400 vuotta silloin eläneen ”landlord:n” syntyneen pojan kunniaksi. Tai ennemminkin se taisi olla niin, että kauan toivottu poikalapsi hellitti herran kukkaroa ja kaupunkilaisille jaettiin jotain hyvää, josta kiittämiseksi järjestettiin juhlat. Ja nämä siis jatkuneet yli 400 vuotta. Muuten nämä tällaiset esitykset olisi varmasti mielenkiintoisia mutta, kun tarinasta ei ymmärrä oikein huonostikaan, niin aika nopeasti on katsottu ja rekisteröity ne kaikki hienoudet mitä esitykseen on puettu, kuten vaatteet, rekvisiitta yms. Kaikki näyttää käsintehdyltä ja aidolta. No, itse asiassa sitäpä ne taitaa ollakin ja yhtään muovista ”juttua” ei tästäkään seremoniasta päässyt löytämään. Täytyy tarkentaa seuraamista ja tonkimista.

Juhlasta siirryimme takaisin Hikoneen, josta pienen etsiskelyn jälkeen löysimme pienen ravintolantapaisen, jossa söimme kohtalaisen kevyen illallisen. Hotellille pääsimme puoli yhdeksän aikoihin. Nyt on aikaa vähän omille jutuille. Tämän jutun jälkeen :-)

Ke 16.5. Ensimmäinen päivä Hikonessa. Päivän aloitimme yhdeksän maissa siirtymällä hotellilta paikallisen, toisen sellaisen, toimistolle eräänlaiseeen toimistorakennukseen, jossa oli yhden huoneen kokoisia toimistoja useita. Myös paikalliset Leijonat löytyivät samalta käytävältä.

Seuraamme liittyi myös Samuel Aikio, Japanissa syntynyt, Suomessa kouluja käynyt ja jälleen Japanissa asuma oikein mukava herrasmies. Hän seuraa mukanamme tulevat päivät aina lauantaihin saakka. Hablaa japaniaa sujuvsti. Hänen tulkkaamisensa avulla tietomme ja oppimme Japanista nousi ihan eri sfääreihin. Hän pystyy hienosti käyttämään monin paikoin esimerkkinä erilaisista asioista sitä mitä meillä on Suomessa ja näin saamme hienosti korrelaatioita eri asioiden välille.

Samoin vierailulle paikallisessa linnoituksessa, jälleen yhdestä Japanin neljästä ”isosta”, antoi varmasti paljon enemmän kotimaiseksi käännettynä kuin erilasin tavoin murretulla englannilla. Tosin nykyisistä isännistä lähes kaikki pystyy vähintäänkin auttavasti kommunikoimaan englanniksi, joten tilanne on sikäli täysin toinen kuin edellisellä viikolla. Oikeastaan kenen tahansa kanssa voi käydä keskustelua hiukan ”monimutkaisemmistakin” asioista.

Linnoituksessa vierailun jälkeen siirryimme paikallisen kaupungin johtajan puheille. Hänen kanssa vietimme mukavan rattoisan reilun puolituntisen. Paikalliset lehtimiehet luonnollisesti jälleen mukana ja kameranperät lauloi :-)

Kaupunginjohtajan tervehdysten jälkeen siirryimme paikalliselle oluttehtaalle. Merkille pantavinta oli heidän valtava panostuksensa ympäristöystävällisyyteen ja luonnon huomioimiseen lähes jokaisella heitä koskevalla alueellaan. Seuraavan kahden vuoden aikana he ovat jopa siirtyneet täysin käyttämään luonnonmukaista tai kierrätettyä energiaa tehtaansa toiminnan ylläpitämisessä. Tällä hetkellä käytössä oli jo maakaasun käyttö, mutta tulevien ja jo käynnissä olevien uudistusten jälkeen he käyttävät myös oluen käyttämisestä tulevan kaasun hyväksi. Heillä on myös ohjelma, jossa jokaista heidän kotisivullaan käytyä ”vihreää klikkausta” seuraa puunistutus erilaisissa aika ajoin järjestettävissä ympäristötalkosissa. Muistaakseni 15 000 tai 150 000 tuhatta puuta on jo tähän mennessä istutettu erilaisten kampanjoiden yhteydessä. Ja nämä kampanjat eivät kosketa ainoastaan istuttamista, mutta myös tulevan metsän hoitamista, jotta istutetut taimet pääsevät myös kasvamaan. Heillä on myös panostettu kevyempien pullojen kehittämiseen, joilloin sama määrä tavaraa liikkuu kevyemmin ja näin osaltaan alentaa ei vain kuljetuskustannuksia vaan luonnollisesti kuljettamiseen tarvittavan energian säästöä. Pullot kierrätetään lähes 100%:sti. Periaate täällä pullojen kierrättämiselle on sama kuin ”Lidl:in”, eli vain omat pullot kelpaavat. Mutta se paikallisten mukaan kuulemma toimii ja on ihan normaalia. Mikäpä se siinä, ainakin paperilla ja esittelyvidolla kuulostaa terveitä arvoja ajattelevalta yritykseltä. Oikeastaan tämä vihreys oli ainoa asia mitä oikeastaan haluttiin kertoa, tai minkä ymmärsi, loput oli enemmän tai vähemmän erialueiden insinöörien taidonnäytettä paremman oluen tekemiseksi. Mutta eipä se mene hukkaan sekään :-)

Pienten maistiaisten jälkeen palasimme kamerankaupan kautta takaisin toimistolle odottelemaan isäntäperheiden noutoa, mikä seurasi siinä joskus 17:30 aikoihin. Aamulla 8:30 aikoihin on jälleen kokoontuminen toimistolle.

To 17.5. Aamusta lähtölaukaus puoli kympin aikoihin ja nokka kohti Fujitech:iä, paikallista hissi/liukuporrastehdasta. Sen pääkonttori, tutkimus/tuotekehitys ja yksi monista valmistus”pajoista” sijaitsee tuossa muutaman kilometrin päässä. On Japanin markkinoilla nro 5 ja maailman markkinoilla nro 8. Sen verran täytyy heti kotimaista vastaavaa kehaista, että juuri Kone pakotti muut tekemään lujasti töitä, jotta saisivat helpommin huollettavan ja erityisesti jälkiasennettavan hissirakenteen, minkä kone ensimmäisenä kehitti. Siis mallin, jossa ei enää olekaan valtavaa konehuonetta talon katolla tai muualla, vaan vetokalusto ei enää vie paljon tilaa ja helpottaa eritysiesti jälkiasentamista esim. vanhoihin kerrostaloihin.

No, paikallisista täytyy todeta, että hienot ovat puitteet. Heiltä löytyy mm. maailman korkein testiympäristö 150m noustaan aika hetkessä. Rohkeasti kävimme kokeilemassa, ajateltiin, jotta jos johtajakin uskaltautuu mukaan, niin täytyyhän se ylös vetää. Alashan ne hissit kuitenkin tahtoo tulla, jos jotain sattuu...

Jälleen kohtamisimme yrityksen jolle ympäristön huomoiminen on yksi tärkeimmistä ajatuksista. Ja täälläkin sen eteen myös tehdään investointeja ja töitä, eli homma ei ole vain hienoja Powerpointteja ja puheita, vaan on myös oikeita tekoja. Hieno homma.

Hissitehtaan lisäksi vierailimme paikallisessa tai tuossa naapurikylässä olevassa biokeskuksessa. Kyseessä oli oikeastaan kotimaista vastaava yrityhautomo, jonka tarkoituksena on auttaa tutkijoita, varsinkin nuoria sellaisia rohkeasti siirtymään yrittäjiksi ja myös pyrkimään taloudellisesti hyödyntämään tutkimustaan. Kolme ”avainsanaa” olivat tutkimus, kasvatus ja liiketoiminnallinen verkottoituminen. Tämän hautomon orastavat yritykset eskittyvät kosmetiikkaan, terveydenhoitoon, elintarvikkeisiin ja jälleen kerran luontoon, erityisesti jätteiden jälleenkäsittelyyn ja uudelleen käyttöön.

Vakavasti asian ottavat ja Japanin valtio tukee oikeastaan ainoastaan ja voimakkaasti tutkimus- ja kehitysalueita, joilla odotetaan olevan positiivinen tulevaisuus sekä kasvun että liiketoiminnan näkökulmista.

Muutaman tiukan kysymyksen ja tenttauksen jälkeen poistuimme sateeseen ja kohti paikallisten rotarien meille järjestämään juhlaillalliseen. Ja hienot juhlat nämä olivatkin. Takaisin ”kotia” joskus ennen yhdeksää. Tosin osa jatkoi vielä tuonne karaookkehommiin, paikallisethan ovat kovinkin innokkaita moiseen hommaan :-)

Pe 18.5. Aamusta taas lähdimme sateiseen maakuntaan. Tällä kertaa iskusarjojen kohteena olivat läänin yliopisto ja Fitnesskeskus!! Liikuntaa!! Kohta voisi jo kysyä, että onko se jotain mitä tehdään ilman autoa...

Yliopisto koostui kahdesta osasta, uudesta ja vanhasta. Uusi vuodelta -96 ja vanha sitten noin 30 vuoden takaa. Yliopistossa keskityttiin neljään pääalueeseen ympäristötieteisiin, insinöörihommiin, humaaneihin asioihin ja ihmisten hoitoon. Vapaasti suomennettuna. Ei näistä tässä sen tarkemmin, enemmän osoitteesta www.usp.ac.jp.

Yleisesti ottaen yliopisto alueena oli todella nykyaikaisen näköinen ja oloinen. Ja erittäin viihtyisän vaikutelman antava runsaine viheralueineen. Oppilaille oli tarjolla jos minkälaista oheistoiminta mahdollisuutta erityisesti liikuntaan liittyviä. Oli urheiluhallia, koriskenttiä, tenniskenttiä, jalkapallokenttä, pakollinen baseball-kenttä jne.

Sen verran tuli oppia, että täkäläinen yliopisto-opetus jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen on kanditaso, eli Suomalaisittain ammattikorkeakoulutaso, sitten on maisteri koulutusohjelma, ehkä sitten lähellä meidän yliopiston maisteritasoa ja sitten kolmantena tohtoriksi aikovat.

Bio-osastolla Markus pisti nuoren ja vanhan tutkijan penkkiin ja selvitti varmaan kaiken mahdollisen paikallisten osaamisen/tutkimuksentason biopolttoaineisiin liittyen. Siinä kaikenlaiset hapot ja emäkset lillu sinne tänne milloin paistettujen ranskalaisten kera milloin minkäkin x-nolin kanssa. Mutta erittäin mielenkiintoinen ja antoisa tunteroinen, muutkin hereillä olijat ovat varmaan asiasta huomattavasti valveutuneempia kuin aikaisemmin.

Ja sitten sinne salille. Toinen osa lähti hydrobic:iin, eli joogaamaan ja pumppaamaan altaan pohjalle (vaikka oli kuulemma sen verran matalaa, että piti kyykistellä, että ylsi pohjaan saakka... vai miten se meni) ja yksi osa lähti juoksemaan mattoa rullalle. Tehokas tunti liikuntaa ensimmäisen kerran kahteen viikkoon. Meinasi jo vähän kiristää korvien edestä. Jälkimmäiselle osalle tuli oikeasti ihan törkeä hiki kuumassa salissa, ensimmäisten on varmaan vähän vaikea sanoa tuliko hiki vai ei, litimärkiä kuitenkin :-)

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Saavuimme Osakan kansainväliselle lentokentälle 10.4.2008 aamulla. Saimme heti mukavan vastaanoton.